20130922 Sunnuntaiaamun kimppalenkin tunnelmia

Sunnuntaiaamuisin on yhdistyksen jäsenien yhteiset kimppalenkit. Viimeaikoina ollaan lenkkeilty suuressa Inkoocityssä, jossa ollaan porukalla jouduttu jo lukemattomia kertoja odottamaan liikennevaloissa tien ylipääsyä, ollaan kävelty kaikkia mahdollisia rappusia ylös ja alas yhtäaikaa ja eriaikaan, ollaan käyty laitureilla kävelemässä, sekä tietenkin istuskeltu toripenkeillä huokasemaan jne.

Alla muutama kuva tämän päivän lekkeilijöistä ja jutuista joita tehtiin.

IMG_0127(1) IMG_0137(1) IMG_0143(1)Aika tummanpuhuvaa oli tämän aamuinen lenkkelyporukka.

Aina ei koiran kanssa tekemisen tarvitse olla niin vakavamielistä ja silti se on oivallista koiran ja ohjaajan suhteen parantamista ja koiran kouluttamista. Joten kaikki vaan mukaan rennoille kimppalenkeille!

5.9.2013 alkaa Aktivoiva Agility.

3 erillistä ryhmää, joissa max 4 koiraa / ryhmä.

8 ohjattua harjoituskertaa, jokaiselle oman tason mukaan (lähinnä aktivointimielessä) + mahdollisia kotitehtäviä. Kurssi tarkoitettu vain jäsenillemme. Enemmän infoa yhdistyksemme Nimenhuudossa.

Tervetuloa treenailemaan turvallisille agilityesteille!